keitä me olemme?

Työmme juuret ovat henkilökohtaisessa tarinassa – ja siksi teemme jokaisen palan huolellisesti, kuin se olisi tehty tärkeimmälle.

Olemme valmistaneet kosmetiikkaa jo vuodesta 2021 EkoElsa tuotemerkin alla. Samanaikaisesti on valmistunut jo kymmeniä erilaisia, persoonallisia brändisaippuoita.

Valmistimme ensimmäisen brändisaippuan paikalliselle “poikabändille” Apulannalle, ja sen jälkeen olemme saaneet tehdä yhteistyötä todella upeiden tahojen kanssa.

Vuoden 2026 alusta halusimme tuoda Brändisaippuakaupan aivan omaksi toiminnakseen sen kasvaessa kovaa vauhtia. Tervetuloa asiakkaaksemme.

-Mari Tiira ja Pekka Santapakka- Tiipakka Oy

Brändisaip puakauppa- pala puhdasta vastuullisuutta

tilaa ilmainen näytepakkaus

Miksi olemme olemassa?

Brändisaippuakauppa syntyi halusta tehdä arjesta hieman puhtaampaa, pehmeämpää ja vastuullisempaa. Me uskomme, että parhaat brändituotteet eivät jää kaapin perälle – ne päätyvät käyttöön ja muistuttavat hyvästä valinnasta joka kerta, kun käsi käy saippualla.

Taustalla on ajatus huolenpidosta: ihosta, ympäristöstä ja siitä, millaisen jäljen brändi jättää. Siksi jokainen pala tehdään huolellisesti – kuin se olisi tehty tärkeimmälle.

mitä teemme?

Valmistamme brändättyjä palasaippuatuotteita yrityksille, tapahtumatuottajille, brändeille, bändeille, yhdistyksille, museoille ja kunnille. Saippua voi olla liikelahja, tapahtumatuote, fanituote tai myyntiin sopiva premium-tuote – aina brändin näköisenä.

Olemme tehneet brändisaippuoita osana EkoElsan tuotantoa vuodesta 2021. Nyt olemme päättäneet tehdä tästä isomman osan toimintaamme ja rakentaneet sille oman sivuston, jotta tilaaminen on sinulle mahdollisimman selkeää ja helppoa.

miten toimimme?

Teemme kaiken kotimaisena käsityönä ja toimimme kosmetiikkalainsäädännön mukaisesti. Saippuat valmistetaan perinteisellä kylmäprosessimenetelmällä luonnollisista raaka-aineista, ja jokainen erä kuivuu huolellisesti ennen rasiointia ja toimitusta.

Kun tilaat meiltä, tilaat suoraan valmistajalta – ilman välikäsiä ja turhia portaita. Se tarkoittaa joustavuutta, nopeaa kommunikointia ja reilua hinnoittelua. Me autamme suunnittelussa ja varmistamme, että lopputulos tuntuu laadukkaalta, näyttää hyvältä ja toimii käytössä.

Brändisaippuatiimi

“Jokainen pala tehdään huolellisesti – kuin se olisi tehty tärkeimmälle.”

mari tiira

Mari Tiira vastaa Brändisaippuakaupan saippuareseptiikasta ja turvallisesta valmistuksesta. Mari käynnistää tuotannon ja huolehtii siitä, että saat jokaisella tilauskerralla premium-tasoisen, laadukkaan ja turvallisen palasaippuatuotteen.

Perustaja, toimitusjohtaja

Pekka Santapakka Tiipakka Oy
“Kun projekti on selkeä ja toimitus varma, kaikki sujuu.”

pekka santapakka

Pekka Santapakka on Brändisaippuakaupan toinen perustajista ja Marin rinnalla mukana arjen tekemisessä. Pekka vastaa projektisi sujuvasta kulusta taloushallinnon ja logistiikan osalta sekä osallistuu myös valmistukseen varmistaen huolellisen ja laadukkaan lopputuloksen.

Perustaja, talousjohtaja

Brändisaippuakauppias
"Kysymykset on tehty kysyttäviksi — minä autan"
Myyntijohtaja

johanna sahlsten

Johanna Sahlsten toimii yhteyshenkilönäsi koko projektin ajan. Johannan rautainen ammattitaito varmistaa, että saat brändisaippuastasi juuri oman brändisi näköisen — ja sovitussa aikataulussa. Veikeä porilainen ote tekee yhteistyöstä mutkatonta ja mukavaa: Johannan kanssa on helppo olla yhteydessä kaikissa kysymyksissä, koko Suomen alueella.

myynti@brandisaippuakauppa.fi

p. 0400731466

ota yhteyttä

haluatko oman logon saippuaan?

Kerro määrä ja käyttötarkoitus – palaamme ehdotuksen ja tarjouksen kanssa yleensä 24–48 tunnin sisällä.

haluan suomalaisen brändisaippuan

Toteutus ja hinta määritellään aina brändin ja yksityiskohtien mukaan.

tilaa ilmainen näytepakkaus tai pyydä tarjous

Kerro ideasi ja brändisaippuan käyttötarkoitus – palaamme sinulle ehdotuksen ja hinnan kanssa yleensä 24–48 tunnin sisällä.

Miksi et soittaisi suoraan meille?

Olen Brändisaippuakauppias Johanna Sahlsten, ja autan sinua suunnittelemaan brändillesi juuri sopivan saippuatuotteen. Kuljen kanssasi koko matkan ideasta valmiiseen tuotteeseen, jotta polku on sinulle mahdollisimman mutkaton, selkeä ja rehti – ja lopputuloksena on teidän näköinen, uniikki brändisaippua.

Johanna Sahlsten

p. 0400 731 466

myynti@brandisaippuakauppa.fi

soita nyt

Kuule ensimmäisenä kampanjoista ja uutuuksista

Brändisaippuakauppiaan kirjelähetykset nyt sähköpostiisi